TUOMAS: Etenkin naimisiin.
AINA: Eihän pakolla pidä. Elkää menkö.
TUOMAS: Ne hirttävät, jos en mene. Mitä tehdä?
AINA: No, menkää —
TUOMAS: Ne hirttävät mentyäkin.
AINA: No kuvitelkaa, ettette olekaan mennyt, kun menette.
TUOMAS: Jaa-a. Se on kultainen neuvo. Jos selkää kirpelöittää, kuvittelee, ettei se olekaan sinun selkäsi, vaan jonkun muun. Ja pahan mielellään toiselle suopi. Niin pettyy kauniisti ja elää kauniisti elämänsä, vapaana ja arvollisena, vaikka olisi kuin epävapaata ja arvotonta elämä. Ja kun hauta on edessä, hyppää siihen, on kaikelta turvassa. Niin, lyhyt kuvitelma se on elämä ja samaa kuvitelmaa kärsimyskin, mitäpä tuosta — heleijaa vain, hyvä, että elämä yhä eteenpäin vyöryy.
AINA (katsoen ulos): Vyöryypä tuollakin jotakin. Miina vyöryy tännepäin.
TUOMAS (peloissaan): Voi kauhistuksen kuilu — kaiken maailman tuskat päälleni vyöryy — minne minä nyt pääsen — eilen menivät tilini naisväen kanssa sekaisin. (Katselee ympärilleen.)
AINA: Ha-ha-haa. Huono kirjanpito, kun tilit on sekaisin. Menkää tiskin alle. Ettäpä naista pelkää!