TUOMAS (ryömien tiskin alle): En pelkää, vaan on maailmassa hetkiä, jolloin sankarikin vapisee — öh — (rykäisee).
IV KOHTAUS.
MIINA (tulee): Hyvää päivää, neiti. Neiti on yksin, sepä hyvästi sattui. Saapi vähän puhella ja keventää sydäntään, se on niin surun suosikki. Ja kaksi samanlaista naista ymmärtää niin hyvin toisensa. No, ensiksi apteekkiasiat.
AINA: Mitä neiti Salokannel haluaisi?
MIINA: Jos minä saan ensin minkkiä ja tuota — sitä (tekee liikkeen) — noo, vitliiminkiä tahi mitä se taas oli? —
AINA: Puuderia.
MIINA: Niin, sitä just.
AINA (laittaa pakettia): Vai puuderoipi Miina itseään.
MIINA: Jo aikoja sitten. On parempi aikanansa katsoa kuin katua.
(Tuomas rykäisee.)
MIINA: Hyi, mikä se oli!