Lähdettiin taipaleelle.
Taivallettiin ensimmäinen päivä kuumaa maantietä, mäkeä ylös, mäkeä alas, aina vain pohjoista kohti. Paidan hihalla pyyhki Mies hikeä kasvoiltansa, mutta Jope ei joutanut pyyhkimään, hikipisarat valuivat vain noronaan maahan.
"Eikö ala näkyä jo Lappi?" kysyi Jope.
"Ei, hyvä ystävä, ei sitä vielä näy", sanoi Mies.
"Minua janottaa niin, että näännyn kohta. Jos saisi mistä pisaran vettä."
"Etsitään lähde."
Niin etsivät he lähteen ja joivat siitä, ja tunsivat suurta helpotusta.
Mutta lähde ei ollut tavallinen, vaan vesi oli noiduttua. He eivät voineet nostaa enää jalkojansa maasta, heitä rupesi painostamaan ja heidän täytyi heittäytyä pitkälleen puun siimekseen lähteen reunalle. Ja siihen nukahtivat he.
Äkkiä tulvahti metsästä keijukaisjoukko, piiritti heidät, ilvehti heillä ja nauroi heillä.
"Katsokaa, siskot", sanoi yksi, "minkälainen olento."