Tämähän tuo olikin elämää vasta.
Mutta oli yksi ruusu, musta, jota ei nykäistä saanut, se tuotti turmiota vain.
"Nykäistään sitä salaa", sanoi Jope.
"Nykäistään", sanoi Mies.
Niin nykäisivät he sitä.
Mielessä heräsi ajatus, heräsi muisto menneestä, Lappiinhan heidän piti mennä, sinnehän he olivat matkalla. Mutta heidät oli noiduttu, heitä oli lumottu tällaisella elämällä.
"Turhaa, turhaa tämä ajatukseton riemu", ajatteli Jope ja kysyi
Mieheltä: "Miten me nyt täältä pois päästään?"
"Odotetaanhan yötä, karataan sitten", sanoi Mies.
Odottivat yötä. Keijut kävivät levolle ja miehetkin olivat nukkuvinaan.
"Nouse jo", sanoi Mies Jopelle. "Mutta hiivi hiljaa, äläkä sanaakaan puhu."