"Älä istu siinä märissäsi", sanoi Kaisa. "Riisu toki itsesi."
Mutta Jope huokasi vain ja vaipui raskaihin ajatuksiinsa.
"Sairastuu se nyt taas", sanoi Kaisa. "Annas kun autan sinua."
Hän auttoi Jopen ylös, Jope ei enää omin voimin olisi päässytkään, häntä värisytti niin.
"Kas noin, rupea nyt tuohon sänkyyn pitkällesi, kun on kuivaakin päälläsi, lämpenet siinä. Ja minä keitän velliä, hyvää se tekee lapsillekin. Mutta missähän ne nyt näin kauan viipyvät?"
"Kaukana se on jo Liisa näiltä main", sopersi Jope, mutta ääni oli jo niin sekava, ettei Kaisa sitä ymmärtänyt.
"Mitä", kysyi Kaisa. "Voi raukkaa, ihan se nyt vilustui, ei sanaa enää suustaan saa."
Jope jäi houreissaan lepäämään, mutta Kaisa pani tulta liedelle ja rupesi keittämään velliä. Samassa kuului kolketta porstuasta, joku kopisteli siellä märkiä vaatteitaan. Ja sisään astui kohta outo, musta mies.
"Rauha taloon", sanoi hän.
Jope kuuli sen ja ymmärsi kaikki, — että tämä se oli nyt tullut härkää viemään — ja vaipui tajuttomaksi. Hän kuuli vielä kuin kaukaa, miten Pekka ja Helvi tulivat tupaan, pudistelivat vaatteitaan ja miten vettä lorisemalla lorisi heidän vähistä vaaterievuistansa.