— Ha-ha-haa, tiedänkö minä, ymmärrätkö vielä.
— Kuka minä olen, vastaa!
— Et vastaa. Katsos, et osaa. Vaimosi olen, kultaseni — vielä nyt, ymmärrätkö — ha-ha-haa —
— Vielä nyt — kohta en.
— Jumala, katsos, armossansa korkeassa pisti sormensa tähän — pyörittääksensä asioita vihdoinkin, noin — hiukan toiseen kuntoon.
— Häntä huvitti se, rakas. — Siitä se vauhti. — Elä pelkää, kun Jumala itse ryhtyy ajamaan asioitansa, ei hän kesken jätä — vai jättäisikö? Ei — selvää jälkeä, sitä hän laittaa.
— Mitä minun pitikään?
— Niin — joimme, hivenisen — että irtautuu — kohoaa yhteistuntoon, ihmisymmärrykseen — kiitää, kiitää kauas — ihanaan vapauteensa.
— Ei hän osannut — sieluton on — koko teidän sukunne — tyhjäsieluisia. — Ei ne osaa humaltua — ei nauttia. Ne hiipivät, hiipivät paheinensa ja myrkyttävät ilman.
— Ne on niitä.