Herman nosti kaapista pullon ja lasit ja he joivat äänettöminä ensin.
"Älä sinä sillä tavalla, Aliina, se on turhaa."
"Tiedänhän minä."
"Eletään hetki sellaisena kuin se tulee."
"Tiedänhän minä."
"Kuinka toiselle voi antaa, mitä itselläänkään ei ole, luuletko, etten minä tahtoisi, näithän sinä alussa, kuinka me toisin, se on nyt jo kulunutta."
"Sinulle."
"Sinulle myös kohta, kunhan opit näkemään. Ne kuluvat aina, pohjalla kun siinä ei ole kuin koristelematon vaihto."
"Älä viitsi nyt niin puhua."
"En, maljasi ennen, rakkaani."