RIIKKA: Vai on.
KATTAISKA: Sitä kun on nuori vielä, niinkuin minä, niin ne aatokset eivät rauhaa anna. Mutta on minulla se tunto, etten miestä väkisin ota, ellei se omasta puolestaan omaa hyväänsä tunne ja ellei se Luojankin ajatus ole. Mutta kaipa se on. Mitäs varten hän Kattais-vainaan olisi pois kutsunut, ellei hän jotakuta sijalle suunnitellut?
RIIKKA: Voihan se olla niinkin.
KATTAISKA: Paljon olen ajatellut. Tämän maailman asiat kaikki. Kaiken turhuuden tiedän. Tämän naimisenkin. Mies naitua on toinen kuin ennen naimista. Elä odotakaan, että se sinulle iloa tuottaa.
RIIKKA: No, minkä tähden emäntäkin sitten sinnepäin puuhailee?
KATTAISKA: Mies on rinnalla kuitenkin parempi kuin ei mitään. Kattainen oli mieheksi mitätön, ja aina ajattelinkin, että jos Luoja tuon tuosta pois korjaa, ei tuo tunnu kummemmalta, kuin jos kämmenpäähänsä puhaltaa (puhaltaa kämmenelleen). Mutta nyt kun paikan perijää ei ole siihen tullut, olen ajatellut, että olisi tuo Kattainenkin saanut olla elossa, olisi taloon työtä tehnyt.
RIIKKA: Onhan Jeremias työmies.
KATTAISKA: On, onhan se. Olisihan Jeremiaskin kuin rauhan satamassa, kun olisi minun sylissäni. Ja Annan nenän edestä sen otan. On minulla se luonto, että jos oma etu on kysymyksessä, jaksan minä puoltani pitää. Ja jos nyt Riikka vielä puhuu Jeremiakselle puolestani, niin markan maksan. Ja Riikka sanoo vain, että on minulla rahaa, vaikka köyttä hänestä vääntäisi, on toistakin tuhatta tuohikerän sisässä aitan naulassa. Ja kun alttarille astutaan, uudet verkahousut laitatan niinkuin Kattais-vainaallekin, vaikka se ukko (näkee maantieltä tulevat) — kats, mikäs juhlakulkue tässä tulee?
Serukka huonoissa vaatteissa, huiviriepale päässä, musta vanha, liian lyhyt nuttu ja takaa riippuva hame päällä. Ville, parhaissa repaleissaan, ja Kalle tulevat ja kättelevät pihassa olijoita.
SERUKKA: No, Aappoko se kuuluu tulevan ja morsiamenkin tuovan?