RIIKKA: Voipihan se olla pahankin työtä.
JEREMIAS: Jos se elämän koreus, arvelen, ettei vanha muka kelvatakseenkaan, minut syntiin langettanee, jos tuo kauneus, se kun tätä maallista silmää viehättää, tähän hekumaan johtaa. Mene tiedä. Mutta sen vain tiedän, että Anna se olla pitäisi sen paidan paikkaajaksi, arvelen.
RIIKKA: Voipihan näitä Annalle tarjota, vaikka suotta taitaa olla, kyllä se Kattaiska sinut viepi, kun on sen päähänsä saanut, ja lienet luvannutkin naida sen.
JEREMIAS: Lienenkö tuota? Voi kuitenkin, jos se tapahtuman pitää, niin saan niistä isäukon synneistäkin tuomiopäiville asti kuulla. Ja pahanko nenällä nämä talot ovatkin ihankuin nokatusten, että on kuin tuomittu yhdessä elämään? Siinä se äskenkin veräjällään vahti.
RIIKKA: Ja eikös tule nytkin kuin kutsuttu.
JEREMIAS: Tätä se on, nyt minä olen hukassa, ah, minne kurja kulkenen (pujahtaa äkkiä aittaan).
Kattaiska tulee.
KATTAISKA: Tulikos se Jeremias tänne?
RIIKKA: Taisi se tässä olla, mutta olisiko minne nyt kadonnut, kun ei sitä tässä näy.
KATTAISKA: Näet, sentähden kysynkin, kun on meillä Jeremiaksen kanssa ollut niinkuin yhteisiä asioita.