SERUKKA: On se jokin, ei se Aappo vähäistä otakaan.
RIIKKA (askarten lomassa): Ompelija se oikein kuuluu olevan.
VILLE (kehuvasti): Noo?
SERUKKA (aittaan mennessään): Sitä minä. Kuin kukka oli itse Aappokin, kuin linnunpoika pesässänsä tässä piiperteli (aukaisee aitan oven, josta pyrähtää häpeissään ensin Anna sitten Jeremias).
SERUKKA: Hyvänen aika (on säikäyksissä, mutta pujahtaakin sitten aittaan pukeutumaan Riikan vaatteisiin).
KATTAISKA (raivoissaan): Linnun, linnunpojatpa sielläkin piipattavat pe-pesässään. Haa, sinä Jeremias Jahvetin poika, nyt, nyt pasuunat pauhaavat.
VILLE: Elkäähän.
KATTAISKA: Vai elkäähän. Että annetaan vain mennä näin siveetöntä menoa
(Jeremiakselle kädet nyrkissä). Että, että — o, sinä suruinen
Suomenmaa, kats ettei sinun käy kuin Sodoman!
JEREMIAS (peloissaan): Minä, mitä minä?
KATTAISKA: Sinä, sinä, jos olisit vihitty mieheni, aut' armias, jaa —.
Ja sinä Anna, että ilkiät.