On aurinkoinen aamupäivä. Tupa lämpiää. Taampaa kuuluu viulunsoittoa ja tieltä aitan takaa tulee pihamaalle Isaksson reppu selässä laulaen:
"Minä vaivainen mato ja matkamies
Mont' vaarallist' vaellan retkee
Isänmaat' etsiessän täsä ties
Ja odotan ehtoon hetkee.
Ei levollist', surutoint' majaa mull' täällä;
Sinn' riennän, kiiruhdan kaikell' väellä,
Kus' lepo ja rauha mun kätkee."
Riikka ilmestyy portaille tuvasta, hänellä on silmälasit nenällä ja kirje kädessä.
RIIKKA: Voipa kuitenkin. (Pistää kirjeen taskuunsa, ottaa silmälasit pois ja ojentaa kätensä.) Minä kuuntelen ja kuuntelen, että joko tässä uneksin, enhän uneksi, Isaksson itsehän se on kuin onkin. Tulipas näille main juhannukseksi taas.
ISAKSSON: Ihminenhän sitä olen minäkin ja sydänhän se on rinnassa minullakin.
RIIKKA: Ja työtä on vain maakunnissa ollut?
ISAKSSON: On ollut, on tinattu, on toinenkin kello korjattu, on sitä maallista puolta paranneltu. Kunnossa ne nyt ne puolet maailmata lienevät, hee.
RIIKKA: Ja rahaa tuli?
ISAKSSON: Rahaa tuli ja rahaa meni. Tästä lähikylästä sinulle säästin (kaivaa taskujaan). No, otapas (ammentaa rahaa Riikan esiliinaan). Siinä on kaikki.
RIIKKA: Elä kaikkia.