SERUKKA: Menepä taemmaksi siitä, poika.
Riikka työntää taempaa Annaa.
RIIKKA: Ja tämä on Anna, lapsuutesi leikkitoveri.
AAPPO: Anna, lapsuuteni ystävä, oletpa kasvanut kauniiksi. Muistatkos vielä, kun olit leikkimorsiameni?
ANNA: Kaikkia se herra muisteleekin.
AAPPO: Ha-ha-haa (pyörähyttää Annaa) herra, sanoo herra (miettivämmin), vaikka onhan se totta, että olen herra, väärin olisi ja kiittämättömästi, jos en sitä nimeä omaksuisi. Olenhan saanut sivistyksen ja laajemman elämänkatsomuksen. Tiedän paljon, olen nähnyt paljon, mutta en ole ylpeä, sillä tunnen elämän liian hyvin. Siksi, vaikka ylempi ulkonaisesti, lähestyn omia vanhempiani avoimin sydämin kuin lapsi, joka on vanhemmille velkaa kiitokset kaikesta!
VILLE (Serukalle): Siinä sen kuulit. (Pyyhkii silmiään.)
SERUKKA: Aappo, Aappo —
HILDA: Ush — kun puhuu joutavia.
AAPPO: Vaikka tietysti kaikista näistä omaisista tässä, ymmärrettävistä syistä, morsiameni on nyt paras ja rakkain.