Serukka menee pois.
HILDA: Minä tahdon kysyä, onko tämän vaimon puheessa perää?
ISAKSSON: Elä ole milläsikään. Kun taloon menet, näet, mikä talo on.
JAHVETTI: Kyllä kaikki näet.
JEREMIAS: Näet enemmänkin kuin kaikki.
HILDA: Vaan totta siinä jotakin oli, kun molemmat samaa.
JAHVETTI: No, se siinä on, minä en sitä kiellä, että annahan akalle asian nenää, hyvä tulee. Anna jouhi, tekee hännän, anna häntä, tekee hevosen. Tämä Kattaiska minulta niin paljon kuin miesvainaansa vanhoja pöksyjä kaipailee.
HILDA: Onko ne teillä?
JAHVETTI: Minulla? (Hiukan hymyillen.) — Mitenkä ne minulle olisivat joutuneet? Olisiko ne miten? En minä usko.
KATTAISKA (samassa avaa oven, silmät pyörivinä sanelee):