AAPPO: Ihmettelen. Eihän tässä mitään ihmettä ole, johan se lapsena meille oli selvää.
ANNA: Silloin, niin —
AAPPO: Huomenna me lähdemme yhdessä ja sitten järjestän kaikki. Anna, sano nyt kerran vain, että rakastat minua.
ANNA: Kun uskaltaisi.
AAPPO: Sano hiljaa vaikka, kuiskaa korvaan.
ANNA: Minä rakastan — olen lapsesta asti — aina sinua, Aappo — ah sinua, sinua vain — no?
Aappo sulkee Annan syliinsä.
Jeremias tulee ulompaa.
JEREMIAS: Siinä se meni minun onneni.
ANNA: Ei mennyt sinulta mitään.