KATTAISKA: Vaikka jotkut — no, en ole niin ahdashenkinen, että turhia muistelen — enkä niin paatunut, etten vielä, jos niikseen tulee, ole otollinen sopimaan — riitaveljen kanssa.
JAHVETTI: Hee, onhan sitä riidelty.
KATTAISKA: On, sitä kun on vain ihminen.
JAHVETTI: Oikein sanottu.
KATTAISKA: Ja on minulla se luonto, jotten valhetta hyväksy.
JAHVETTI: Ihan niinkuin minullakin.
KATTAISKA (unohtuen): Pysynpähän ennen sen köyhempänä, jos en jotakin rehellisillä keinoilla saa.
JAHVETTI: Niin minäkin. Ja olen minä sen sanonut, että jos ei oltaisi vihollisia tuon naapurin emännän kanssa, niin vielä hupsahtaisin, totta vie, niin on pulski ja mieleinen ihminen siinä.
KATTAISKA: Hee, vai pulski. Pakkokos meidän on vihoitella. Myöttelen sitä minä, silloin kun toinenkin.
JAHVETTI: Niin minäkin.