KATTAISKA: Enkä minä mikään lohikäärme ole, niin etten inhimillistä menoa, jopa syntiäkin ymmärtäisi.
JAHVETTI: Etenkin jos synti olisi niinkuin oman, kotoisen ihmisen, eiköhän tuota helpompi olisi unohtaakin, hee?
KATTAISKA: Oman, hee, kotoisen jos olisi, silloin sitä vasta ymmärtäisikin, synnin ja muun.
JAHVETTI: Ja kun olisi sitä ymmärrystä, olisi hyvä. Näet rauhan, rauhan posket on sileät.
KATTAISKA: Onhan ne. Vaan valhe on pahasta.
JAHVETTI: Pahastahan se on.
KATTAISKA: Mitä varten sitten valehdella?
JAHVETTI: Suotta, mitäs sitä muuten. Valhe puheen kaunistaa, niinkuin vaate ruumiin. Senpä tähden. Senpä tähden, eipä muuten.
KATTAISKA: No, sanopa nyt, valehtelitko sinä silloin käräjillä?
Sinullako ne housut on?
JAHVETTI: Minulla? Mitkäpä housut minulla olisi? Ei niin housuja mitään. — Vaan mikähän oli Luojalla ajatuksena siinä, kun luopas mies ja nainen, mitähän tuo tuossa?