KATTAISKA: Totta tuo ajatteli, voittakoot lihansa ja koettakoot, vaikka ovatkin kuin tuli ja ja vesi, yhdessä kimmerrellä.
JAHVETTI: Totta tuo sitä. Se se on sen päässä pyörinyt. Ja kun ne meidän maatkin pani ihan rajatusten —
KATTAISKA: Hee, ne on sitten niin rajatusten, ettei sen enemmän rajatusten voi olla.
JAHVETTI: Ajattelikohan tuo, jotta jos ihmisetkin —
KATTAISKA: Hee, olisiko tuo — kun tietäisi kuka, mitä tuo?
JAHVETTI: Sitä se. Joutivat riidellä, ajatteli kai, tottapahan selviävät siitä. Tarkoituksen, tarkoituksen, se on kaikkeen pannut.
KATTAISKA: Niin, ja jos se siksi Matinkin pois kutsui, että minut kypsyttää pehmeämmäksi, ennenkuin toisen onnen antaa.
JAHVETTI: Hee, no niin, sitä pappiloihinko sitten? (Kaivaa kukkaroaan.)
KATTAISKA: Jokohan sitä nyt naimaan? Pois, poishan se linnunpoikakin pesästään lentää, saati sitten tämä ihminen, jolla aina on lento mielessä. Tietäisi nyt, onko tämä sitä rakkautta, joka on otollinen?
JAHVETTI: Tottahan, mitäpä se muuta. Ja sanotaanhan, että kavahtakaamme, ettemme niitä asioita liiaksi järjellämme tutkistele ja kurkistele, siihen johtaa meitä ei enempi eikä vähempi kuin se yksi päämies, se Pelsepup. (Antaa rahan.)