ELIINA: Pelkään häntä. (Torjuva liike kädellä.)
ARTTURI: Elä pelkää (hyväillen). Ei hän muita kummempi ole. Ei hetikään niin suloinen kuin sinä, armas. Hän on kylmä. Täällä kotona rakastavat häntä vain siksi, kun hän on ainoa nainen koko suvussa.
ELIINA: Voi Artturi, minulla on paha olla, niin vaikea.
ARTTURI: Tyhmä tyttö, (hyväillen) eihän enää ole?
ELIINA: Ei.
ARTTURI: Olet itkenyt? (Eliina vaikenee.) Miksi olet itkenyt? (Ottaa häntä käsistä.) Miksi olet itkenyt?
ELIINA: En tiedä. Omaa ikävääni itkin. On niin kolkkoa joskus.
ARTTURI: Ajattele kauniita asioita. (Levottomana.) Ukko puhui jotakin, että minun pitäisi lähteä. Tahtovat laittaa minut pois täältä. Oletko varma, ettei äitisi tästä mitään tiedä?
ELIINA: En tiedä. Hän sanoi —
ARTTURI: Mitä?