ELIINA: Ovat.
ARTTURI (ponnahtaa erilleen): Herra Jumala, mitä on tehtävä, johan minä pelkäsin. Mitä on nyt tehtävä?
ELIINA: En tiedä.
ARTTURI (kävelee edestakaisin): Voi tätä elämää.
ELIINA: Olen koettanut ajatella, vaan en voi, en voi auttaa asiaa,
Artturi. Elä ole minulle vihainen siksi.
ARTTURI: Rakas lapsi (syleillen Eliinaa). Mitä sinä puhut! Vaan järkevästi pitää asiaa ajatella. Ei ole sinun eikä minun syyni tämä, Jumala sen tietää. Jos ne antaisivat meidät toisillemme — vaan ne eivät anna —
ELIINA: Noin, sinä olet pahoillasi.
ARTTURI: Mitä siitä. Kun vain tietäisin keinon miten selviytyä tästä.
(Pyyhkii hikeä otsaltansa.)
ELIINA (hiljaa lohduttaen): Minä tiedän yhden.
ARTTURI: Minkä?