TERESIA: Ymmärrän sinua, isä. Elä luule, että — — (voimakkaasti) Rakastan sinua juuri sellaisenaan ja iloitsen kaikesta siitä ihanasta, tuskaa tuottavasta, jota minulle antanut olet.
Äänettömyys. Tohtori tulee vasemmalta, pysähtyy.
TOHTORI: Häiritsen varmaan?
IISAKKI (joka levottomana on siirtynyt oven suuhun): Ette mitenkään. Olin juuri lähtemässäkin. Jäi konttooriin asiamies. Tehkää hyvin, tohtori, istukaa. (Kumartaa hätäisesti, menee.)
TERESIA (istuutuu ja osoittaa viereistä tuolia): Kuinka isoisä oikein voipi?
TOHTORI: Heikko sydän, ja veren kalkkiutumaa — heikko hän on.
TERESIA: Niin, niin. Kuinka viihdytte nyt täällä, tohtori?
TOHTORI: Kiitos. Kuten ennenkin.
TERESIA: Kauan todellakin, kun olen teidät nähnyt.
TOHTORI: Kauemmin siitä vielä, kun minä teidät.