TOHTORI: Aavistin, että te täällä olisitte. Tahi ei, ajattelin juuri tullessani teitä. Ja kun kuljin tuota lehtikujaa — unohtuiko vuodet — tuntui kuin olisin teidät eilen nähnyt. Puut, nurmet ja kukat ovat minulle samat kuin viisi vuotta sitten. Niin unohtuu aika, kun mennyttä kuvittelee. Ja joskus tuntuu kuin se, jota kuvittelee, olisikin vain totta ja elämää, ja muu ei mitään.
TERESIA: Ja kuitenkin kuviteltu on vain kuviteltua.
TOHTORI: Vaan se elämämme arvon määrää.
TERESIA: Kun kaikki elämänarvot ovat samaa kuvittelua.
TOHTORI: Kaikkiko?
TERESIA: Kaikki.
TOHTORI: Niin ei aina tunnu. Tahi ehkä ei ole teille mikään syvästi kipeää tehnyt?
TERESIA: Moni seikka, uskokaa, moni erehdys.
Vaikenevat.
TOHTORI: Tarkoitan kiinteästi, pysyvästi kipeää.