ARTTURI (keskeyttäen): On oikeaa ja väärää. Ja minä tahdon pyrkiä — rukoilla, että oikeus elämässäni voiton saisi.
TERESIA: Niin, lapsi. Vaan sinua vaivaa jokin. Onko se se, että kun Ekbomska jää tänne vielä, tahi se, että häntä on testamentissa muistettu?
ARTTURI (tyynemmin): Sehän oli oikeus ja kohtuus.
TERESIA: Olihan hän enemmän kuin tavallinen emännöitsijä.
ARTTURI (ajatuksissaan): Olihan hän enemmän.
TERESIA: Nuorena on arka ja kiivas tuomitsemaan. Erottaa jyrkästi oikean ja väärän. Ajattelin vain, että jos sekin sinun ajatustasi loukkasi, että hän jää, kun hän nyt oli niin läheinen — oli, kuten kaikki tiedämme, oli ukon vaimo.
ARTTURI (torjuen): Ei!
TERESIA: Etkö sitä tiennyt? Luulin — kun kaikki sen täällä tiesivät.
Iisakki myöntää äänettömästi. Artturi kävelee tuskissansa.
TERESIA: Elä ota sitä niin raskaasti. Koettakaamme ymmärtää — jo
Eliinankin vuoksi. Jos myöntäisimme hänelle perintöosaa?