ELIINA: En voi.
TERESIA: Et voi. Rakastan sinua kuin omaa pientä sisartani.
ELIINA: Etkö sinä ole siis vihainen minulle? Sitä niin pelkään.
TERESIA: Vihainen? Miksi olisin?
ELIINA: Kun olen — (nyökäyttää päällään).
TERESIA: Minäkin olen — samoin.
ELIINA (hymyilee): Vaan minä en voi ajatuksistani jättää häntä vielä nytkään. En sille mitään taida. En voi olla rakastamatta häntä. Ja Artturikin sanoi, ettei hänkään voi elää minutta. (Hymyilee.) Niin sanoi, ajattelehan.
TERESIA: Artturi?
ELIINA: Niin, Artturi. Näinhän minä, että sen tiesit, (hymyilee) ja sanoit kuitenkin, ettei se ole synti. Minulle tuli siitä niin hyvä olla. Kuin rauha ja siunaus olisi ylitseni laskeutunut.
TERESIA (nousee kauhuissaan, ojentaa, vääntää käsiänsä voivotellen):
Voi teitä, voi, voi.