Eevertti menee, Miina jäljessä, tullen kohta
Ekbomskan kanssa takaisin.
EKBOMSKA: Eliina, lapseni, mikä sinulle tuli? Ei vastaa.
MIINA (tunnustellen): Ei se enää. Jo kylmenevät kädet.
Ekbomska painuu sängynlaitaa vasten nyyhkyttämään.
Teresia tulee laahustaen, kalpeana sisään.
MIINA: Myrkkyä sai, lapsirukka.
TERESIA: Lääkäriä.
MIINA: Ollaan hakemassa. (Koettelee Eliinan käsiä ja rintaa uudestaan.) Vaan ei tässä nyt enää maalliset lääkärit auta. Kylmenevä ruumis. Tuskin sydän riksuttaa — noin — hiljalleen heikkenee — ei mitään enää tunnu. Rauhan sai.
Itkevät. Teresia seisoo kyynelettömänä, tuskan kivettämänä.
MIINA: Voi minua poloista, kun en huolta pitänyt.
EKBOMSKA: Ja voi minua, minua poloista!