JAAKKO (polkasee hiljalleen jalkaa). Äiti, no, mitä juonia nyt — —
ANNA. Sinä rakastat halpamaista olentoa!
JAAKKO (karkaa tasahypyssä pystyyn). Äiti, minä en salli!
ANNA (rauhallisesti). Alma pettää sinua.
JAAKKO. Semmoista myrkkypuhetta en salli oman äitinikään huulilta kuulevani — (lyö kädennystyrällä kevyesti pöytään).
ANNA. Ja kumminkin se on tosi!
JAAKKO. Musta epäilys, mistä olette sen onkineet?
ANNA (rauhallisesti; vetää kengät esiin). Tuossa ovat sinulle todistuskappaleet!
JAAKKO. Minä heti kutsun Alman! (tahtoo mennä oikealle).
ANNA. Vai niin, luulet että hän sinulle kaikki heti tunnustaa — (pitää Jaakosta kiinni). — Katso, eikö ole toinen kenkä naisen ja toinen miehen, vieraan miehen, eikä sinun suinkaan. Tuomitse itse — (pitää kenkiä Jaakon nenän edessä).