JAAKKO. Älkäähän nyt äiti! Enhän sitä tarkoittanut —
ANNA. Etkö matkallasi mitään huomannut —
JAAKKO. Mitä vain?
ANNA. Et! No, eikö siellä ollut muuta miestä, poikaa tai ukkoa tai —
JAAKKO. Voi Valdemar! — Olisiko mahdollista?
ANNA. Etkö koskaan tavannut heitä kahden kesken?
JAAKKO. Kyllä, kyllä montakin kertaa —
ANNA. Etkö koskaan huomannut tuollaista salaista hämmästystä, käden puristusta, hienoa, muille näkymätöintä silmäkieltä, tuommoista — hm!
JAAKKO. Voi älkää, äiti, enään —
ANNA. Niin, ei rakastaville naisille paljon huoli, kyllä he vähästäkin tajuavat ja ovat valmiit aviomiehen pettämään —