ALMA. Ei, erotaan pois, niin hän sanoi kaksi kertaa!
LIISA. Mitä hän semmoista höpisee! Ei, kahvin juontiin! (kaataa kahvia, tuo Almalle). Rouva, kas tässä kahvitilkka; se lämmittää sydämen ja panee veret poskille sekä tuo lohdutusta vanhoille ja nuorille tämä suloinen taivaanjuoma —
ALMA. Vie pois! vie pois!
LIISA. Nyt on kova tauti, kun ei edes kahvikaan kelpaa. Mutta sieppaa ja siunaa jos minä näitä ymmärtäisin! — (juo itse kupista). Älkää olko millännekään Almarouva. Jaakkoherra koettelee vaan rakkauttanne.
ANNA (vasemmalta tuo paistia). No, jokohan tuo nyt kelpaa paisti vai vieläkö sitä uusi kerta varistetaan?
ALMA (itsekseen). Mistä syystä erotaan? (Kovasti Annalle). En minä tahdo kellekään nimiä panna, jos se ehkä ketä loukkaa! — Totta kuulivat korvani! Erotaan! Mutta syy?
LIISA (on juonut kahvikuppinsa; katsoo vihaisesti Annaa). Ei, tässä talossa asuu velhoja ja noitia, mutta kyllä minä ne paljastan ja kissanviikerit hukutan! — (menee vasemmalle ja irvistää Annalle).
ANNA. Saadaan nähdä kuka voittaa, sinä tarhapöllönkuva! — Missähän se
Jaakko poikani? — (menee vasemmalle).
ALMA. Kuuma oli tänään rautatiellä, mutta paljon kuumempi, tukahduttavampi on täällä. (Levittelee käsiään). Kuinka ahdasta täällä on! Kuinka vähän ilmaa, kuinka nuo seinät minua puristavat! (istuu pää käsien nojassa).
JAAKKO (peräovesta, itsekseen). Kuinka häntä säälin! — Mutta, ei, näinhän hänet usein serkkunsa kanssa yhdessä kävelemässä. — (Kovasti). Kuule, Alma, missä on se kultaneula, jonka annoin sinulle?