ALMA. Sekö, jossa oli koiran pää kirkkaine silminensä?
JAAKKO. Niin, juuri se.
ALMA. Sen olen hävittänyt.
JAAKKO. Ei se ole totta —
ALMA. Jaakko, kuinka voit minua noin loukata — kun et usko sanojani.
JAAKKO. No, anna se minulle tänne, sitte uskon sinua —
Alma. Minulla sitä neulaa ei enään ole.
JAAKKO. Ei ole, sillä sen näin tänään rautatiellä Valdemar serkkusi kravatissa —
ALMA. Mutta, Jaakko, sehän ei ollut sama.
JAAKKO. Se oli ihan varmaan se sama, jonka sait minulta.