ALMA. Valdemarin neula on paljon vanhempi — minä pyysin sen mallin mukaan sinua tilaamaan itsellesi samanlaisen —
JAAKKO. Niin tilasin ja annoin sen sinulle, kuin sinusta nuo koiran silmät näyttivät niin uskollisilta —
ALMA. Jaakko kulta, anna minulle anteeksi, olen totisesti sen neulan hävittänyt!
JAAKKO (kylmästi). Kyllä te osaatte rantaanne puhdistaa. — Me eroamme! Kaikesta omaisuudestani saat puolen — sydämmeni jääpi minulle kokonaan. Jos tahdot asua tällä tilalla, asu — jos tahdot muuttaa, muuta — mutta tiemme kulkevat eri suunnille. Jos sinun menee oikealle, menee minun vasemmalle ja tästä lähtein aina päinvastoin! — —
ALMA (itsekseen). Hän koettelee rakkauttani. (Kovasti). Niinkuin tahdot, mutta voisitko, rakas Jaakko, minulle sanoa syytä tähän tuomioosi, jonka alaiseksi — koska niin tahdot — mielelläni taivun.
JAAKKO (itsekseen). Kas vain, kuinka pian hän on valmis minut jättämään! Voi, kuinka päätäni huimaa. —
ANNA (tulee peräovesta). Kah täällähän sinä olet! Nyt ruualle pian, paisti on nahkana jo! — Liisa! tuo munakarotti! — (Käyvät ruualle. Kreetta vasemmalta, hääräilee passaamisen toimissa. — Jaakko ei ota mitään, istuu suruisena tuijottaen. Syövät hiukan aikaa äänettöminä. Liisa kantaa munakarottia vasemmalta).
ANNA. No, Jaakko, ota edes lohta — eilen sen itse suolasin uuden reseptin mukaan, jonka sain pappilan rouvalta.
JAAKKO (nousee). Ei minulle nyt ruoka maita, (menee peräovesta).
ANNA. Jälleen meni! Kaunis alku! Ei syödä, ei juoda! Niin on kuin sota-aikana. Sota on julistettu, rajamaat on omistettu. Kaunis aviopari! (laulaa): Selin söi, syrjin makasi, Selin työnsä toimitteli! Kaunis pariskunta!