ALMA (huokaa syvään).
LIISA. Ei mitään hätää, Almarouva. Ei aina Keyriä kestä, eikä aina tupia pestä! Tänään salamoipi, huomenna päivä paistaa! Surun päivät teistä kaukana olkoot! (Alma purskahtaa yht'äkkiä itkuun). Kas niin, kas niin! (Taluttaa Alman pois oikealle).
ANNA (syö). On siinä koko tarhapöllö! Tappaa kissat, paljastaa velhot
— Minua kai tarkottaa?
KREETTA (viattomasti). Ketäs tuo muita.
ANNA. Vai sinäkin siinä! Etkö laita luitasi kyökkiin! Ota paisti, mutta älä sitä suinkaan liikuta —
KREETTA. Mitenkäs sen kannan, kun en saa liikuttaa?
ANNA. Vai pullikoimaan! — (Kreetta poistuu sukkelasti paistin kanssa vasemmalle. Kuuluu Liisan ääni). Voi maailman surkeutta! (Huomaa Liisan). Mirriraukkaani! Voi, — voi!
LIISA (jonka murina on jo jonkun aikaa kuulunut näyttämön takaa, oikealta, lennättää niskasta mustaa kissaa). Sen viimeinen päivä nyt tuli! Vai tämä, nokinaama, Lippoa vaanii! Mutta nyt se pakana heilahtaa hiukan korkealle!
ANNA (samaan aikaan huutaa ja koettaa saada kissaa pois). Kyllä, talon paras kissa, sanon minä, jokohan heität — — marakatinmönsteri —
LIISA. Se on tämän tytön hyppysissä, eikä siitä ennenkään ole lähtenyt mitään, joka siihen kerran tarttuu: kaikkein vähemmin tämä viirusilmä —