ANNA. Hae silmälasini joutuin!
KREETTA (menee työkorille). No kyllä —
ANNA (rientää sinne). Vai sinne noki-kourinesi — minun työkoriini! —
KREETTA (kaapilla). No ehkä ne —
ANNA (rientää sinne). Vai sinä kaappiin nuuskimaan — etsi tuolta, pöydän alta, laattialta — — sohvan alle katso. —
KREETTA (polvillansa). Ei niitä ole täällä nähty.
ANNA (epäillen). Olisitkohan ne vienyt kyökkiin?
KREETTA. Aina se rouva epäilee, mutta jestapoo! Onhan siellä yhdet ranit — (pois vasemmalle).
ANNA. Lienet nekin musertanut, varis! Kaikki se särkee ja murtaa: lukot, vadit, astiat, kattilat, kaikki kolhii. Siinä se kansakoulun hedelmä on! Jaakkokin siellä kuntakokouksessa aina huutaa: kansakoulu, kansakoulu joka kylän sopukkaan! Vaan, ei, kyllä minä —
KREETTA (kantaa silmälaseja). Kas tässä! Mutta taitaako rouva niillä nähdä?