ANNA (Itsekseen). Maankiertäjä! Ei kanatkaan enään saa olla kanoja, vaan niiden tulee nyt olla ritarit ja tuulihousut! —
JAAKKO (pyörittää häntä). Päivää äiti! Näytät niin kummastuneelta! Etkö saanut kirjettäni? Kirjoitin että tänään tulisimme, mutta et lähettänyt Ristoa hevosten kanssa asemalle. Vaan mitäs siitä — tässä me nyt olemme! (Taluttaa Alman hänen eteensä). Äiti! kas tässä on minun vaimoni.
ANNA (rykii). Olisi niitä tämmöisiä ollut täällä omallakin puolella —
JAAKKO. Luulin että paremmin olisit minua ottanut vastaan, äiti.
ANNA. Kyllä, heti paikalla lähden kahvinkeittoon! (Menee vasemmalle).
JAAKKO. Almaseni! Älä ole milläsikään! Katso, hän kuuluu vanhoillisiin; konservatiivilliset ovat hänen katsantokantansa! Älä häntä tuomitse! Olenhan jo sulle kaikki kertonut. Hän on pohjaltaan hyvä ihminen, vaikka hiukan kaikkia epäileekin. Hän on jumalinen ja käy ahkeraan kirkossa. Päällyskuori on karkeanlainen, mutta sydän — —
ALMA. Minä pelkään häntä!
JAAKKO. Minun kodissani et tarvitse ketään peljätä. Häneen pian totut.
Sinä olet nyt täällä käskijä. Tervetullut kotiisi! (syleilee).
KREETTA (asettelee kuppeja pöydälle).
JAAKKO. Kas Kreetta! No kuinka täällä on jaksettu?