SUSANNA. Senkin irvihammas! Ulos, sanon sinulle! Ulos! (avaa oven).
NOKKI (ottaa harjan ja rievun, kumarrellen). Kiitos kunniasta! Ovikin avataan herra Enokki Matinpoika Korholiinille: näin mahtavat herrat kulkee! (osoittaa Illiä).
SUSANNA. Ulos, ulos paikalla! Sinä riiviö!
NOKKI. Hyvästi vaan valmiiksi, kun kiire lähtö tulee. Atjö sötta mamma! (pois).
SUSANNA. (istuu kiukkuisena). Tielle tulematon häijy. Malakiaksen täytyy hankkia itselleen paremman palvelijan, eikä pitää tuollaista irvihammasta talossaan. Jo tuo on ollutkin talossa kaksi vuotta, ihan se tulee liian vanhaksi mööpeliksi. Ei, kyllä hänen pitää pois, tai muuten lähden minä — en minä jaksa enää mokoman heittiön kanssa tapella. (Itkee).
ILLI (yönutussaan). Mikä melu täällä taas oli?
SUSANNA (itkussa). Nokkihan se tässä kiusaa tekee jo aamusta varhain että on ihan harmiinsa haljeta.
ILLI. No mitä se juukeli nyt taaskin on keksinyt? Vastahan minä sitä eilen löylytin, mitä?
SUSANNA (kiekailevasti). Malakias! Siihen puuhun lintu lentää, mistä urpia löytää.
ILLI. No mitäs se tähän kuuluu?