SUSANNA. Kyllä on pääsemättömissä tuon poika vintiön kanssa. — Eilen kun Malakias pistäysi kyökkiin silloin tulee tuo Nokki viikeri hyvin viattoman näköisenä luokseni kysymään: (jäljitellen) "Milloinka ne linnut sieltä ruokatilasta pois korjataan? Ihanhan ne jo tippumalla orrelta pois juoksevat?" Ikäänkuin tuo nyt olisi hänen asiansa, mokomankin takkiaisen. — No sitten Malakias tietysti kysyi: "Mitkä linnut?" Ja meni itse aittaan katsomaan — ja mitäs — ihanhan ne siellä elivät — voi niitä matoja — hyi! Voi sitä hajua, sitä hajua! — Minähän ne sinne ripustin kolme viikkoa sitte — ja nyt tuo pojan reuhkana — se nyt on joka paikassa nokkinensa — mokoma pörriäinen! Voi ne herttaiset linnut! (Sisältä kuuluu kovaa ääntä, Susanna kuuntelee, sitten jatkaa:) — Ja Malakias, joka oh niin tarkka joka pennille mitä ruokaan pannaan! — Minä annoin Maripiijalle aika läksyn, mutta hän suuttui ja läksi pois koko talosta. — Nokki sai kiukustuneelta Malakiaalta aika selkäsaunan siitä syystä ettei asiasta ennemmin ilmoittanut, Se selkäsauna varsinkin tuli hyvään aikaan.
NOKKI (juoksee sisään, hiukset epäjärjestyksessä. Illi ajaa perässä, kädessä ratsupiiska). Voi voi tappaa, tappaa! Joutukaa auttamaan! (Susanna ottaa kiinni hänet ja pitelee. Kirsti vääntelee ovella käsiänsä).
ILLI. Jokos rupeat ihmisiksi olemaan, sinä juupeli?
NOKKI (repäisee itsensä irti). Mutta enhän minä nytkään mitään tehnyt. Mitä varten minua aina syyttömästi ruoskitaan. Siivosin ainoastaan huoneita, kysykää Kirstiltä.
KIRSTI (tuhmana ovessa).
ILLI. No, tällä kertaa jääköön tämä tähän, mutta ellet sinä vastedes paranna tapojasi, niin saat marssia matkaasi koko talosta.
NOKKI. Kyllä minä läh…
ILLI. Vait! Pane se mieleesi. Nyt saat mennä. (Nokki menee).
SUSANNA. Se oli oikeen tuollaiselle, sepä oli mainiota! — (Kirstille joka ällöttää ovella). No, mene töillesi, sinä! mitä siinä seisot, Kirsti!
ILLI (kävelee edestakaisin). Kirsti! Kuka se Kirsti on?