ELVIRA (ylpeästi). Tietysti ja komea, sen minä tohdin vakuuttaa. Voi, jos rouva insenöörskä joutaisi nyt hiukan odottamaan kahvia — paikalla tulee Stella kotia ja sitten hän näyttäisi kaikki ne kulta kapuset ja lahjat, joita hänen sulhonsa hälle on lahjoittanut! Voi, voi, voi kuinka hän on hyvä mies kuitenkin. Ei minulle Hynnis-vainaja, vaikka olikin rikas, semmoisia eläessänsä ostellutkaan! Mutta pois sitä elettiin sentään ja hyvin tuota toimeen tultiinkin!
ROUVA TELJE. Onhan teillä palvelijatar tietysti?
ELVIRA (ylpeästi). Tiettyä se on! Kukas tässä nyt jaksaisi ypö yksin,
Stella kutoo ja virkkaa — —
ROUVA TELJE (katselee kangasta). Kaunis hyvin on malli kankaassa! Kellä vaan on tarmoa, aina se eteenpäin pääsee!
ELVIRA. Luonnollisesti, eikä meillä olekkaan mitään hätää! Meidän piikatyttö on nyt tuhma, äsken tullut maalta, mutta pyhäin perästä tulee meille oikein tanakka kankuripiika.
ROUVA TELJE. Jaha! Terveiseni Stellalie! Hyvästi!
ELVIRA. Hyvästi! hyvästi! (saattaa ovesta). No, Luojan kiitos, meni. Olisi nyt voinut tuon rahapennisen jo kauan aikaa suorittaakin, mutta hyvä tuo nyt oli näinkin. Ihan polttavaan hätään toikin! Nyt ostan puita ja jauhoja. Eipä totta mar muuta saakkaan ja aina vielä sittenkin uupuu. No hyvä on näinkin: puista on huoletta, leipä riittää, sianlihaa, maukasta läskiä saan huomenna ja ansaitseehan se Stellakin vielä, jahka työt käsistään jouduttaa. Kyllä nyt vielä menee mukiin kunnes Stella on kotona — entäs sitten, entäs sitten? Kuinka elämään ruvetaan? Voi, voi tokkiisa! (vaipuu ajatuksiin).
STELLA (hyvässä puvussa). Kaikki kävi hyvin äitikulta, (pyörähyttää häntä iloisena ympäri tanssien). Työt kelpasivat kaikki tyyni. Rahaa sain, katsos kuinka paljon! (näyttää kukkaroansa, jota helistää). Nyt vaan tuumataan, miten ne parhaiten jakoon saadaan. Oi kuinka saamme hauskan joulun!
ELVIRA. Tietysti hauskan! Puista ja jauhoista on huoli pidetty!
Insenöörskä Telje kävi täällä, pitsiänsä valmiiksi tahtoi.
STELLA. Ja minä olisin niin mielelläni sulholleni laittanut jotain joululahjaksi. Mutta aikaa, jota on olevinaan enin, sitä on minulla kaikkein vähin. — En mitään tehdä ennättänyt hänelle, jolle kumminkin tekisin kaikki. (Istuu kutomaan).