STELLA. Millä ihmeen aikana minä nyt ehdin ne pitsit sille insenöörskälle lopettaa? Yö tunnitkaan eivät enään riittäisi. Jos jättäisimme ne leipomiset äitikulta?
ELVIRA. Mitä nyt? jottako jaksaisimme jouluna ostaa vehnästä joka kerran? Eihän toki; se nyt tulisi hirveän kalliiksi. Vielähän pyhinä pistäytyy muitakin vieraita. Kuivalaiska tietenki. Kuules Stella! käy hänenki luonansa nyt, kysy jos häneltä lainatut sohva ja pesukaappi vielä saisivat seista luonamme edes joulu-pyhäin yli. Eilen hän lähetti sanomaan että ne pitäisi kotiin lähettää.
STELLA (masentuneena). No, sitten olisivat paljaat seinät jälellä. Äiti, lähetetään vaan kumminkin pois vieraat kapineet kaikki. Antaa sulhoni nähdä kaikki peittelemättä, ei häntä huoli pettää lainatuilla kapusilla.
ELVIRA (kiljahtaa). Stella! Mitä sinä puhut? Ei, älä ole noin tuhma!
Paikalla hän sinulle antaa korin!
STELLA. Ei hän suinkaan meidän kapusia, sohvia ja pöytiä tule katselemaan, eikä hän oikeana miehenä niitä kosioinutkaan. Äiti-kulta, äskenhän sitä itse vakuutit. Jos laitamme avioliittomme petokselle, tulemme aivan onnettomiksi. Minä hänelle kaikki kerron ihan suoraan, peittelemättä, todenmukaisesti! Köyhyys ei ole vika.
ELVIRA. Ole hiljaa siinä! Olet ihan kun isäsi! Hänkin aikoo ruveta kielikontiksi, lupasi kaikki selvittää perinpohjin, juurtajaksain!
STELLA. Aitikulta, jos tekin olisitte olleet rehellinen isääni kohtaan, silloin kun hän kulki sulhassaappaissa, olisitte itseltänne monta katkerata hetkeä säästäneet. Petokselle rakennetussa avioliitossa on jotakin alentavaista, halpamaista, epäjaloa. Onhan isä sitä monta kertaa minunkin kuulteni vakuuttanut. — Enkä minä ymmärrä äitikulta, miksi te köyhyyttämme niin pelkäätte ja häpeätte! Köyhyys ei ole vika, jos ei se ole laiskuuden ja pahain tapain synnyttämä.
ELVIRA. Et sinä tietenki ymmärrä sitä! Sinä, joka olet ollut köyhä, onneton ikäsi kaiken, mutta minä olen ollut rikas, hyvin rikas! Tuorlan komean tilani lapsi ja perillinen! Katsos, se Hynnis vainaja — (itkee).
STELLA. Hyvä. Käykää te itse Kuivalaiskan kanssa keskustelemassa. (Antaa rahaa). Maksakaatte hänelle hyyriä kapusistaan, koska se asia teitä niin näkyy liikuttavan. — Minä käyn valokuvaajan luona selvittämässä asiani. Siinäkin perheessä on niin sanomatoin surkeus ja köyhyys: äiti vuoteen omana, lapset nälkiintyneinä, mies rukka masentuneena kovan kohtalonsa alle! Onpa vielä surkeampi kun meillä onkaan! Vien heille muutaman markan, saatan joulu-iloa heidänkin kotiinsa. Älkäätte surko äitiseni! me emme ole onnettomimpia, olemme, Luojan kiitos, terveitä koko perhe. Jos rupeamme vertaamaan itseämme ja muita, huomaamme kyllä että meillä on kiitollisuuden aihetta yllinkyllä, vaikka olemme aina valmiit valittamaan kovaa kohtaloamme!
ELVIRA. Tuossa on raha kutouksistasi. Luoja sinua siunatkoon lapseni!
Aina sinä osaat lohduttaa ja surun kodistamme etemmäksi poistaa.