STELLA (ovessa). Tyytyväisyys on suurin onni, muistakaa se äitikulta.
(Menee).
ELVIRA. Kumma lapsi, ei häntä masennakaan mikään. Nuorena ihminen aina katsoo kirkkaasen peiliin — mutta kun elämän koulu oikein aikalailla parkitsee, saattaa sydämen nahkaa kovemmaksi — silloin katsomme maailmata ihan toisilla silmillä. (Ulkoa kuuluu Teofiluksen laulunhyräily, joka vähitellen paisuu kovemmaksi). Ruusunpunaiset romantilliset silmälasit silloin särkyvät ihan itsestään ja myrskyn kylmä vihuri ei päätä lämmitä! Voi jos Stella edes tulisi onnelliseksi maailmassa! Sen hän kyllä ansaitsisi!
TEOFILUS (kantaa ankkaa sorkista, hyräilee tullessansa tavallisen hölläkässä). Hei saakuri kuinka lysti on elämä! Tuoss' on sulle, Viira, ankka joulupaistiksi! Sen sain vedonlyönnillä ansainneeksi. Näes, minä sanoin että kaikki selät jouluksi jäätyyvät — ja kauppias Kuivalainen pauhasi vastaan! Nyt ovat kaikki selät jäässä ja ankka pöydälläsi jouluruokana! Hei kuinka elämä on hauska! Hei! (laulaa ja polkee jalkaansa).
ELVIRA (itsekseen). Mokomia vetoja! Vielä sekin maksu, jos olisi vedon hävittänyt!
TEOFILUS (ottaa kiinni Elviraa). No sinä olet aina samanlainen! Et edes kiittääkään osaa! Aina sama vihanen naama, punaset itkeneet silmät! Ihan on inhotttava tähän kotiin tulla. Sapperment, siellä oli niin hemmetin hauska, siellä ravintolassa, iloisten kumppanein seurassa! Oikein sydän riemusta sykkii, kun sitä elämätä muistelee! (lyö jalkaansa ja laulaa).
ELVIRA. Älä nyt edes noin loilota. Ihan korvat halkeaa!
TEOFILUS. Sielläpä ravintolassa saa huutaakin, ei siellä kukaan estä. Kotona ei saa olla "oma itsensä" ensinkään. Vaan tässä (kiivaammasti ja kiivaammasti aina raivoon saakka) ei nyt olekkaan mikään tohveliritari, joka tanssii eukkoin soiton ja piiskan sivallusten mukaan! En pelkää niitä, saan ilmoittaa. En ole mikään Hynnis-vainaja — — —
ELVIRA (keskeyttää). — Jo piisaa! Älä mainitse saastaisilla huulillasi sitä jaloa nimeä! Mahdoit jäädä ravintolaan, kun siellä niin hauska oli.
TEOFILUS (rauhoittuu). Tahdoin sulle ankan tuoda. Ja nyt taaskin lähden. Otan vaan Kuivalaisen kauppakirjat laatikosta ja menen paikalla. (Etsii). No mikäs saakuri ne on täältä vienyt? Häh! kysyn minä! Kuka ne vei? (katselee ympärilleen ja viimein hyppää pystyyn tasahypyssä). Noh sukkelaan paperit tänne, taikka — —
ELVIRA. Mihin ne panit eilen?