TEOFILUS. Joko olet äänettä? Älyätkö?
ELVIRA. Hanki puita, hanki puita, hanki puita. Sulhanen tulee taloon ja mitäs silloin poltetaan?
TEOFILUS. Pistä sormesi pannun alle. Kun saat rahaa kahviin, ylettyy sitä puihinkin.
ELVIRA. Semmoinen sinä aina olet. Jos tohtisit pistäisit minutkin uuniin. Voi, voi ja sulhanenkin jo tänään tulee.
TEOFILUS. Anna tulla, mitäs sitä voivottelet? Tulee sulho, tuokoon lämpöäkin. (Nauraa).
ELVIRA. Hyi, kuinka katala mies sinä kumminkin olet. Etkös muista viime kerralla kun hän tarjosi sinulle satamarkkasta, mitä teit?
TEOFILUS. Viskasin sen laattialle. Sen tein ja niin tekisin nytkin aivan samalla tavalla.
ELVIRA. Kaunis kunnia! Kaunis appi-isä!
TEOFILUS. Eikö hän ole jo yllinkyllin Stellalle lahjoittanut kaikenlaista? Laskeppas yhteen kaikki, eiköhän summa nouse satoihin jo? —
ELVIRA (ylpeästi). Kelle hänen sitten pitäisi lahjoja antaa, jos ei omalle morsiamellensa? Vaan kulta rannerengasta ja kallista kultakäätyä ei voi uuniin panna eikä pöydälle ruuaksi asettaa. — Voi, voi kun hän nyt taas näkee tämän köyhyyden! — Kesällä panin pantiksi kaiken, minkä voin, enkä vieläkään ole jaksanut niitä lunastaa — ja nyt — —