TEOFILUS. Saan työtä, lunastat kyllä. — Mitä sitten jos näkee?
Päinvastoin minä hänelle kaiken rehellisesti aion kertoa — — —
ELVIRA (kiljahtaa). Ole jo! Voi, voi sitten sinä vasta kaunista saat aikaan! Säret lapsemme tulevaisuuden järkinään. (Itkee).
TEOFILUS. Jos hänen rakkautensa särkeytyy niin vähällä, no särkyköön sitte vain! Ei siitä vaaraa! Jos minullekin joku ystävä olisi ajoissa kertonut sinun tuhansiesi perijuurta — — niin — — —
ELVIRA. Jotka sinä tuhlasit, senkin — — (änkyttää). Nyt vielä lapsemme tulevaisuuden särkisit! Ole vaan hankkimatta puita — kyllä minä itsekin niistä huolen pidän, onkos näet ensikerta! — — —
TEOFILUS. Parasta on kun lähden tieheni mokomankin marisijan tienovilta — — vaikka suoraan — — (mumisee itsekseen ja pukeutuu, menee ulos).
ELVIRA (hänen jälkeensä). Älä näytä kotiin naamaasi ennenkuin puita hankit! —
HESSU (punaisena tuo ämpärin ja rievut). No nyt on siellä kyllä siisti. Passaa nyt vieraiden tulla. Laattia on kirkas ja paistaa kun järven sileä selkä talvispäivän auringon valossa.
ELVIRA (kaataa poroja). Juo nyt Hessu kahvia. Sitten otat ämpärin ja käyt sialle hiukan ruokaa hankkimassa.
HESSU (huuhtoo käsiään). Eikös se rouva sitä sikaa jo hävitä poiskin, nyt kun joulukin jo tulee?
ELVIRA. Tietysti, tietysti, mistä sitä joulukinkkua sitten saataisiin?
Huomen aamuna pistetään naku suolaan.