HESSU. Nyt kun jouluvieraitakin tulee, saanko minäkin sitten palkkani?
ELVIRA (peljästyneenä). Koko vuosipalkanko nyt jo tahdot?
HESSU. Niin nähkääs rouva tuota (osoittaa kenkäänsä). Eikös oikein ammota jo aikalailla? Koko palkan pyytäisin käteeni. Jos on puutos leivästä, saa tarjota seivästä, sekä vetää esiliinaa tiukemmalle, mutta kengät, — aijaijai! (heiluttaa ruumistaan).
ELVIRA. Puolet, viisi markkaa, saat sitte joulu-pyhäin jälkeen. Mutta joudu nyt, joudu. Ei pidä nakulle paljon hankkia — senverran vaan, että hengissä huomiseen pysyy. — Pyydä samalla Kuivalaiskalta niitä kaalin lehtien tähteitä ja tuo kaikki kotiin, mutta joutuin!
HESSU (juo). Joutuin, sanoi åldermanni, pisti riihen tuleen! (menee).
ELVIRA (huokaa). Kuinka paljon köyhän ihmisen tulee kärsiä puutosta, sitä ei arvaa moni, joka istuu huoletonna keinutuolissansa piikojansa komennellen. Ihan kuin tuo Kuivalaiskakin tuossa naapurissa marisee ja yhä riitelee koko päivät piikansa kanssa. Mokomakin kauppiaan rouva — itsekin oli ennen piikana, mutt'ei nyt sitä enään muista ollenkaan: kuin kissasta tulee karhu on se aika pöpö! Ja kun tohtori kielsi häntä tuonnottain kyökissä riitelemästä, kutsuu hän nyt piikansa saliin ja pauhaa niin, että karsta katolta karisee! Se on paljon terveellisempää kun saa salissa oikein pauhata. Ei, ei ne rikkaat osaa aavistaa köyhän ihmisen kärsimyksiä ollenkaan! En minäkään ennen vanhaan osannut luulla että elämä on tällaista! Voi jos joku olisi minulle siitä sanonut silloin kun isäni avarassa Tuorlan hovissa huoletonna käyskentelin koko kodin ilona ja lemmittynä! Ja sitten — kun Hynninen osti koko tilan — voi Hynnis-vainaja! Siinä oli mies kuitenkin siinä vainajassa, vaikka hän ei ollutkaan mitään korkeita kouluja käynyt! Mutta sitten kun tälle vaimoksi rupesin: tyhjä olj tupa tultuain, autio avattuain! (kuuluu kopinaa ovelta). No kukas siellä nyt taas tulla kopsii? — Ei saa edes noilta vierailtakaan rauhaa, mokomassakin kestikievarissa. (Menee ovelle, äreästi). Noh, kukas siellä? —
ROUVA TELJE. Hyvä päivä taloon! Miten täällä nyt jaksetaan?
ELVIRA (Lyö Kädet yhteen). No jopas sinun tokkiisa! Hyvänen aika! Tulee mies meren takainen, ei tule turpehen alainen. Tervetuloa, rouva Telje! (riisuu vieraan turkkia ja hymyilee kohteliaasti kumarrellen).
ROUVA TELJE. Ei olisi minulla aikaa viipyä ollenkaan! Sivumennen minä vaan pistäysin katsomaan, mitenkä Stelia edistyy pitsieni kanssa. Tahtoisin niitä lahjoittaa joulupukin kuletettaviksi.
ELVIRA. Rouva insenöörskä on nyt niin hyvä käy sisään vaan. — Stella on pitänyt semmoista kiirettä, ei ole joutanut paljon nukkumaankaan — ihan on nääntymässä poloinen.