Lyydia hymyili. Hän oli hoikka ja hento, hipiä läpikuultava, hieno puna poskipäissä ja silmissä omituinen loiste. Hänen taaja, raskas hengityksensä ja sisäänpainunut rintansa todistivat, että hänellä oli parantumaton keuhkotauti.
— Minä en elä vanhaksi, sanoi hän koruttomasti ja suuteli lempeästi Liinan äkkiä totisiksi käyneitä kasvoja. Päämäärääni en senvuoksi voi tavoitella tässä elämässä. Pianhan jätän teidät kaikki.
Seurasi pitkä äänettömyys. Äskeisen hilpeän pakinan perästä tuntui tämä hiukan juhlalliselta.
Liina alotti uudelleen keskustelun.
— Kenties sinä vielä paranet, puhui hän kietoen kätensä Lyydian kaulaan, ja kyyneleet valuivat pitkin hänen rusopäitä poskiaan. Oi, sinä et saa kuolla näin nuorena. Se on niin kauhean surullista.
Lyydiankin silmässä väikkyi kyynel, mutta hän koetti tyynnyttää huolestunutta ystäväänsä:
— Elä itke Liina. Etkö muista miten kauniisti pastori juuri äskettäin puhui meille kuolemasta ja ijankaikkisesta elämästä? Miksikä sitten kuolema olisi niin surullista? Olen kiitollinen, että vielä sain käydä rippikoulun. Pyysinkin erityisesti vanhemmiltani, koska mielestäni loppu oli lähellä ja koska minulla oli vielä moni seikka epäselvänä. Nyt olen tyyni ja iloinen. Olen oppinut katselemaan elämää ja kuolemaa aivan toiselta näkökannalta. Mutta elkää nyt antako näiden vakavien ajatusten häiritä itseänne. Kuivaa kyyneleesi, Liina, ja ole iloinen.
— Minusta on ikävää ajatella, että tämä pieni piirimme nyt hajaantuu, sanoi Maria tuokion kuluttua. Tänä rippikouluaikana olemme oppineet tuntemaan toisiamme, kuulleet ja mieliimme painaneet paljon unhottumattoman kaunista, ja nyt me jo vetäydymme takaisin erilaisiin tehtäviin. Niinköhän me unhotamme toisemme?
— En ainakaan minä, vakuuttivat jotkut. Toiset taas ajattelivat eri elämän kohtaloita ja olosuhteita. Alice mitteli halveksivin katsein köyhää Eeliniä ja ajatteli sydämmessään, etteihän hän voinut seurustella ompelijan kanssa eikä pitää häntä ystävänään. Amy ja Hildur ajattelivat samaan suuntaan.
— Varmaankin on tämä aika jäävä rakkaaksi muistoksi meille kaikille, sanoi Eedit. Ja vaikka aika ja olosuhteet erottaisivatkin meidät, on kuitenkin aina välillämme olemassa yhdysside — juuri muisto tästä rippikouluajasta.