Nuori lääkäri oli kahden vaiheilla, hämmästyisikö vaiko pahastuisi tästä huomautuksesta ja vaikeni senvuoksi sekä alkoi riisua kättä, joka oli kiedottu karkeaan vaatteeseen. Hän oli päättänyt koetella Eeditiä ja antoi hänen siksi olla apunaan sitomisessa, pakotti hänen tarkoin tarkastamaan haavaa, koskettamaan runsaasti vuotavaan sormeen, joka ainoasti nimeksi riippui kiinni kädessä, kuvaili ja selitteli aina samassa oppineeseen, tieteelliseen tapaan. Nuori tyttö oli hieman kalpea, mutta katse ei säikkynyt, käsi ei vähintäkään vavahtanut, kun hän taitavasti ja vikkelästi autteli tohtoria ja mielenkiinnolla kuunteli hänen selityksiään. Tohtoria harmitti hänen rohkeutensa, viisautensa ja käsityskykynsä, ja hänen täytyi kuitenkin ihailla niinhyvin sitä kuin hänen kätevyyttään, hänen hellää, tosinaisellista huolenpitoansa potilaasta ja hänen valpasta tieteellistä harrastustaan.
— Ei siis mikään saamaton haikailija eikä saamaton kuhnuri, ei
epänaisellinen eikä kovasydämminen, päätteli Oskari ja puri huultaan.
— Ja nyt lepoa ja varovaisuutta, sanoi hän, kun side oli valmis.
Kättä ei saa käyttää, ennenkun sormi on kasvanut sijoilleen.
— Mutta mitä minä sitte voin tehdä? huudahti Anna säikähtyen.
— No, tyynnyhän nyt, lohdutti Eedit ystävällisesti. Saanhan minä auttaa.
— Tahtoisin kernaasti nähdä sen sopan, jonka hän keittää, ajatteli tohtori ja pyyhki käsiään ivallisesti hymyillen. Ja ääneen hän lisäsi:
— Sinä Eedit, joka tutkit näitä seikkoja, saat tarkata potilasta, minä sitte väliin katson häntä.
Eedit lupasi, ja serkku Oskari lähti sekavin tuntein. Hän ei voinut salata itseltään, että Eedit oli herättänyt hänessä vilkasta mieltymystä, ja hän oli iloinen, kun sai syytä usein käydä sukulaistensa luona. Hän kävikin jokikinen päivä, muka sairasta katsomassa. Eedit oli täsmällisesti noudattanut kaikkia määräyksiä, eikä tohtorilla ollut muistutuksen sijaa. Hän todella toivoi pääsevänsä sanomaan: — Siinä se nähdään, kun naisväki ryhtyy moiseen työhön. — Mutta ei saanut syytä. Väliin jäi hän päivälliselle tai teelle. Kunnon tohtorimme ei ollut mikään herkkusuu, joka tarkoin nuuski joka ruokalajin ja pippuri- ja suolamäärän niissä, mutta hän harrasti innokkaasti naisen taloudellista kasvatusta ja teki ehdottoman erotuksen naisen ja miehen töiden ja harrastuksien välillä. Senvuoksi tutki hän Eeditin liemiä ja muhennoksia vain vikoja keksiäkseen ja "saadakseen vettä myllyynsä" sillä hänestä oli aivan mahdotonta, että yhtäaikaa voi keittää liemiä ja tutkia lääketiedettä. Siitä huolimatta tuli päivällinen pöytään niin maukkaana ja hyvin valmistettuna, kuin vain voi toivoa, ja Eedit tarjoili tyynesti, miellyttävästi ja huolta pitäen, mikä sopi hänelle sanomattomasti.
— Varmaankin on hän hankkinut emännöitsijän täksi aikaa, tuumi tohtori. — Mutta kun hän meni kyökin läpi Annaa katsomaan, ei hän nähnyt muuta kuin puolikasvuisen tytön, joka siellä hääräili ja hommaili. — Anna kait on päänä kuitenkin ja ohjaa tyttöä, arveli taas tohtori.
Mutta eräänä päivänä tapasi hän hämmästyksekseen Eeditin hihat käärittyinä suuri esiliina edessä korppuja leipomassa.
Tohtori jäi ällistyneenä ovelle, mutta Eedit pyyhkäsi tyynesti kättään ja ojensi sen tohtorille tervehdykseksi.