— Tätä en toki luullut saavani nähdä, huudahti tohtori.
— Sitäkö, että leivon korppuja, kysyi Eedit nauraen.
— Sitä juuri. Puhutaanko siitäkin lääkeopillisissa kirjoissasi?
— Ei, mutta meidän naisten täytyy olla monipuolisia, olin sanoa jokapuolisia, vastasi Eedit huoahtaen.
— Ja senvuoksi sinä huokaat, sanoi tohtori ja seurasi ihaillen nuoren serkkunsa tottumusta ja taitavuutta todistavia liikkeitä. Sinun ei tarvitse suunnata voimiasi eikä mieltäsi kahteen suuntaan, valitse jompikumpi.
— Se ei käy päinsä, vastasi Eedit vakavasti. Olen kyllä ajatellut asiaa monet kerrat. Kirjojani en tahdo eikä minun tarvitsekaan jättää, mutta tyttärenä ja emäntänä en myöskään voi jättää taloutta oman onnensa nojaan. Elä sinä suinkaan luule, että minä joka päivä olen näin harras taloustoimissa. En ensinkään, Anna on minun kotoinen kaitselmukseni, ja ainoastaan kun hän ei pysty hoitamaan tehtäviänsä, ryhdyn minä taloustoimiin.
— Mutta sittenpä en käsitä, kuinka sinä voit menetellä noin taitavasti. Pantaisiinpa vain minut leipomaan, niin varmaankin tekisin hyvin kelvotonta leipää.
Eedit nauroi.
— Me naiset olemme aivan toista ainesta kuin te miehet, sanoi hän leikillään ja lisäsi sitte vakavammin: — Te halveksitte meidän intelligenssiämme, mutta kaiken lopuksi me kuitenkin — — —.
— Jatka vain.