Herra Lundin huokasi syvään. — Mitä voisikaan tämä ihmeteltävän uhraava ja kestävä äiti vaikuttaa, jos hänellä olisi toiset mielipiteet, ajatteli hän.
— Minua ei tosin lasten opettaminen huvita, sanoi Amy, mutta jos olisi tarjolla johtajattaren paikka jossain koulussa, silloin mahdollisesti voisin myöntyä sen vastaanottamaan.
— Siihen ei ole sinulla kyllin perusteellisia tietoja, väitti isä, eikä tarpeeksi kokemusta voidaksesi täyttää niin vastuunalaista paikkaa.
— Sitäpaitse on sellaisissa viroissa enimmäkseen iäkkäitä naisia, vanhoja-piikoja, entisiä kotiopettajattaria ja muita samanlaisia, huomautti äiti halveksivasti.
— Mutta on kovin vastenmielistä olla opettajana yksityisissä perheissä, sanoi Amy itku kurkussa. — Ylhäisissä ja rikkaissa kodeissa pidetään häntä palvelijana, ja lapset ovat hänen ainoa seuransa, ja sivistymättömien ja alempiarvoisten luona en tahdo olla. Muistan kyllä, kuinka Alicen opettajaa kohdeltiin. Lapset häntä kiusasivat, herrasväki ei hänestä vähääkään välittänyt, paitsi sitä että hän luki lasten kanssa, piti hänen vielä ruokkia heitä pöydässä ja käydä heidän kanssaan kävelemässä. Minä menehtyisin häpeästä, jos minun täytyisi kävellä oppilaitteni kanssa yleisillä kävelypaikoilla ja siellä kohdata entisiä tuttaviani, jotka kukatiesi eivät minua tervehtisi.
— Sinulla on aivan väärä mailmankatsantotapa, tyttö parka, sanoi isä suruisesti. — Sinä häpeät sekä työtä että köyhyyttä, joita kumpaakaan et voi välttää.
— Jollei valopäätä ala näkyä, huokasi äiti.
— Minä puolestani katson työnteon niinhyvin nuoren tytön kuin miehenkin velvollisuudeksi, sanoi herra Lundin.
— Ei, asian laita on aivan toisin. Nuoren tytön ei tarvitse olla mikään työjuhta, väitti hänen vaimonsa.
— Mutta jos hän nyt joutuu naimisiin varattomalle miehelle, ja — — —