— Ei liikoja. 60, 70, 80 on paljoa enempi.
— On, on, mutta — — —
— Niin, teillä onkin vielä pitkä matka sinne.
— On, Jumalan kiitos!
— Mutta eläs, tuossa tulee Maria Ståle, huudahti Alice ja kiiruhti häntä vastaan. Sepä kummallista, että sittekin pääsit.
— Näetkös, selitti Maria vastattuaan ensin moneen ystävälliseen tervehdykseen, minulle on luvattu tunti viikossa soitannollista opetusta täällä kaupungissa, ja silloin arveli äiti, että samalla voisin käydä ompeluseurassa, koska sinä olit niin ystävällinen ja tahdoit minua mukaan ja koska työskentelemme hyvää tarkoitusta varten. Jos aiheena olisi vain huvittelu, en olisi voinut enkä edes tahtonut poistua kodista niin usein.
— Niin usein! toisti Alice. — Vain kerran viikossa, ja sinähän muuten käyt peräti harvoin jossakin.
— Käynkö? Kenties. Mutta meillä onkin sangen hupaista kotona ja monenlaista viihdykettä, niin etten ole huomannut, miten harvoin olen poissa, aika kuluu niin nopeaan. Paitsi sitä mielestäni huvitus maistuu paremmalta kun sitä saa vain poikkeustapauksissa, vaihteeksi uutterassa työssä.
— Sama viisaudenesikuva, kuin ennenkin! nauroi Alice ja keinutteli päätään. Mutta minne jätit Ninnin, kaunottaren?
— Ninni jäi kotiin. Hän paraillaan oli pallosilla poikien kanssa, kun lähdin.