Lapset katsahtivat vähän noloina toisiinsa.
— Tai oletteko tuottaneet äidille paljon vaivaa?
— Minä olen pukeutunut ihan omin voimin, toimitti muuan viisivuotias pikkarainen ja vanhin tyttö, kaksitoistavuotias herttainen lapsi kertoi monasti nukuttaneensa pikku-veljen ja riisuneensa ja pukeneensakin hänet. — Ja sitte olen minä vielä leiponut korppuja äidin kanssa, lisäsi hän ylpeästi.
— Lapset ovat tosiaankin panneet parastaan, vakuutti äiti, kun kahvia toimetessaan sattui kuulemaan lasten pakinan.
— Ja Ninni on oikein parhaansa perästä koettanut olla sinun sijaisenasi, sanoi isä, joka kiikkutuolissa poltteli piippuaan. — Mutta, lisäsi hän laskien kätensä Marian päälaelle, me olemme kyllä kaikki sinua kaivanneet ja tulleet huomaamaan kuinka sinua tarvitsemme, rakas lapsi.
Maria suuteli kunnioittavasti isän kättä ja sanoi:
— Tuntuu hyvältä, kun kuulen sinun noin sanovan, isä, mutta luulen kuitenkin, että te kaikki kuvittelette minun toimittavan täällä kotona paljoa enemmän kuin itse asiassa teen. Kas niin, äiti, et sinä saa leikata leipää, sehän kuuluu minun tehtäviini, ja laskien pikku-veljen isän syliin meni hän pöydän luo ja otti kakun Ja veitsen äidiltä. Joku pienokaisista oli jo juossut noutamaan Marian siniraitaisen talousesiliinan, ja niin oli hän täydessä touhussa.
— Kuinka hupaista onkaan ryhtyä entisiin askareihinsa! No pienokaiset, jaksatteko vielä syödä yhtä paljon leipää kuin ennen?
— Jaksamme, jaksamme, vastattiin yhdestä suusta ja pieni pyöreäposkinen pallero sanoi:
— Äiti on leiponut tuota pääsiäiseksi, se on niin hyvää.