31.
Hannan paratiisi.
Erään X:n kaupungin syrjäkadun varrella asui matami Rosenqvist, uuras ja säyseä eukko. Hänellä oli pieni oma talo. Elatuksekseen vuokrasi hän huoneita ja piti ruokaa vaatimattomille matkustajoille sekä pesi ja silitti hienompaa pesua herroille. Täällä Hanna Sandbergkin sai turvapaikan, kun hänen äkisti piti lähteä palveluksestaan. Hannan äiti oli asunut leski Rosenqvistin talossa, ja tämä oli siis tuntenut Hannan jo pahaisena paitaressuna. Hän oli aina pitänyt tuosta reippaasta, iloisesta tytöstä, ja äidin kuoltua, mikä tapahtui vähää ennen Hannan rippikoulunkäyntiä, oli hän hoivannut häntä. Matami Rosenqvistin johdolla oli Hanna oppinut pesemään ja silittämään, äitinsä taas ohjasi häntä ruoanlaitossa ja leipomisessa. Rouva Sandberg nimittäin oli ollut kuulu "kokki" ja taidossaan Kaisa Wargin ja mamseli Nylanderin veroinen. Hanna oli jo pikku tyttönä, kun oli vapaa koulunkäynnistä, seurannut äitinsä apuna, kun tätä oli pyydetty valmistamaan pitoja jonnekin. Hän sai silloin vispilöidä munaa, hienontaa sokeria, voidella vehnäsiä tai puhdistaa rusinoita, ja ymmärtävä äiti oli näin vähitellen opettanut tyttärelleen monta hyödyllistä seikkaa keittotaidossa. Hanna, jolla oli valpas mieli, tarkka silmä ja käytännöllinen luonne, edistyi silminnähtävästi ja oli aimo ylpeä ja iloinen, kun äiti joskus jätti hänen toimekseen jonkun vaikean tehtävän. Tämä aikainen harjoitus käänsi Hannan mielen taloustoimiin, ja sen tähden tuli hän hakeneeksi emännöitsijän paikan, kun äidin vähät varat eivät riittäneet antamaan tyttärelle enempää koulusivistystä.
Kun matami Rosenqvist sai kuulla, että Hanna oli menettänyt palveluspaikkansa, ja kuuli syynkin, jonka Hanna lyhyesti ja avomielisesti hänelle kertoi, ehdotti eukko, että Hanna vastaiseksi asuisi hänen luonaan ja koettaisi samaa elatuskeinoa kuin äitinsäkin. Siihen aikaan ei ollut ainoatakaan etevää kokkia koko kaupungissa; sellaista siis kipeästi tarvittiin. Hanna suostui kernaasti ehdotukseen ja piankin huomasi hän voivansa hyvin tulla toimeen niillä tuloilla, varsinkin kun matami Rosenqvist ei millään ehdolla suostunut ottamaan vuokraa Hannan pienestä kamarista. Se oli sama huone, jossa Hanna ennen äitinsä kanssa oli asunut.
Hannan taito tuli piankin tunnetuksi, ja työtä oli yllin kyllin. Hänen ripeä, takkela tapansa, ystävällinen luontonsa, mutta ennen kaikkia hänen ikäänsä nähden tavaton taitavuutensa tuotti hänelle paljon kannattajia. Taitavia keittäjiä oli harvassa siihen aikaan, sillä perheenemännät puuttuivat itse enemmän taloustoimiin, kuin nykyään on tapana, ja senvuoksi oli sangen suloista emännälle, kun suuremmissa kemuissa tai tyttären häissä sai istua sisällä ja puhella vieraiden kanssa tietäen, että keittiössä oli kätevä, luotettava henkilö, joka valmisti aterian ja virvokkeet, asetteli ne somasti astioihin ja toimitti ajoissa sisälle. Siihen aikaan ei vielä ollut, ei X:ssä ainakaan, piirakantekijää, sokurileipojaa tai makkarantekijää, ei saanut myöskään ostaa olutta, lihalientä tai punssia. Kaikki piti kotona valmistettaman hienosta näkkileivästä krokaanin koristeihin, kotitekoisesta sahdista kotona puhdistettuun ja maustettuun paloviinaan saakka. Taitavallekin emännälle oli apu siis tervetullut, kun piti suuria pitoja valmistettaman. Mutta niitä ei tietysti pidetty joka päivä. Vapaapäivinä pesi Hanna pitsejä, parsieli hienoa pöytävaatetta, kutoi silkkikäsineitä, joita siihen aikaan paljo käytettiin, sekä auttoi matami Rosenqvistiä silittämisessä. Tällä tavalla ansaitsi Hanna jokapäiväisen leipänsä, oli tyytyväinen ja luotti tulevaisuuteen. Hän oli vaatimaton elintavoissaan, tarpeensa olivat tuiki pienet, eikä hän halveksinut mitään työtä. Senvuoksi voikin hän aika ajoin lisätä pienen summan säästövaroihin, joita ensi palvelusvuodesta alkaen oli ruvennut kokoamaan.
Niin kului viisi vuotta. Silloin toteutui, mitä Liina ensi luvussa jo ennusti, nimittäin että Hanna keittäisi liemiään ja ruokiaan siksi että päättäisi häihin ja krokaaniin. Matami Rosenqvistilla oli ainoa poika nimeltä Tuure. Hän oli alottanut uransa juoksupojasta pastori Stålen, Marian isän luona, mutta kun oli harvinaisen rautainen ja eläväinen poika, mieltyi pastori häneen siinä määrässä, että antoi hänen lukea yhdessä omien poikiensa keralla, eikä tarvinnut pastorin sitä koskaan katua. Poika oli ahkera ja tarkkaavainen ja syvästi kiitollinen siitä, mitä sai oppia. Sen ohessa toimitti hän edelleenkin käytännöllisiä askareitaan, etenkin puutarhassa, ja kun poika osoitti erityistä halua ja taipumusta kukkien hoitoon, päätti pastori hankkia hänelle perusteellista opetusta siinä ammatissa. Itsellään oli pastorilla suuri lapsilauma kasvatettavana, mutta hän antoi kuitenkin senverran kuin riitti, jotkut ystävät avustivat, ja muutamana kauniina kesäpäivänä sanoi Tuure jäähyväiset äidilleen ja hyväntekijälleen sekä matkusti Ruotsiin puutarhurikouluun. Kun hän oli suorittanut tarpeellisen oppimäärän, sai hän edullisen puutarhurin paikan suuremmalla maatilalla, ja hänellä oli hyvät tulot. Mutta mieli paloi kotimaahan, ja Tuure tuumi matkustaa kotiin, perustaa oman puutarhan kotikaupungin läheisyyteen ja hankkia elatuksensa myömällä hedelmiä, vihanneksia, kukkia ja kasvinsiemeniä. Hän kirjoitti tästä hyväntekijälleen, ja vanhan äitinsä ilmeiseksi iloksi tulikin hän kotiin jäädäkseen, kuten toivoi, sinne ikipäivikseen.
Matami Rosenqvist oli paljon puhunut Hannalle tästä pojastaan. Hanna oli lapsena monet kerrat leikkinyt ja lukenut hänen kanssaan, ja äidille sekä Hannalle oli suurta huvia muistella niitä aikoja, kun hän vielä oli kotona. Vieläköhän lie entisensä näköinen? Jopahan, hän on toki kaunistunut ja tullut miehekkäämmäksi näinä 12 vuotena, hänhän oli vain poikanappula lähteissään. Mutta tuo kunnon eukko joutui aivan ymmälleen hänet nähtyään, niin oli poika muuttunut. Onnellinen äiti ei voinut kyllikseen katsella tuota rotevaa nuorta miestä, jolla oli niin kauniit ahavoittuneet kasvot, sinisilmät, ja niin herramainen käytös. — Ja kuinka hyvin tuo viheriä nuttu ja olkihattu pukevat häntä! sanoi hän Hannalle, kun tämä keittiössä valmisteli iltasta, — aivan hienointa verkaa, näyttää voivan hyvin. Ja eikös hän puhu kauniisti?
Nuori puutarhuri oli saanut erittäin hyvät todistukset koulusta sekä
siltä tilanomistajalta, jonka puutarhaa oli hoitanut, ja pastori
Ståle kannatti senvuoksi hänen tuumaansa perustaa oma puutarha.
Kaupungin ulkopuolella oli varsin sopiva paikka.
Puutarhuri otti pienen lainan, liitti siihen omat säästövaransa, osti kappaleen maata, ja parissa vuodessa oli hän kasvattanut mitä somimman puutarhan, jossa "kasvoi korvien kuullen", kuten matami Rosenqvist sanoi. Siellä kasvoi vihanneksia, hyötymansikoita, kukkia, pumppuja, kurkkuja, hedelmäpuut rehoittivat, marjapensaat vihannoivat — mitä kaikkea ne tuottaisivatkaan, kun vaan kärsiväisesti odotti! Hyvä menekki olikin puutarhatuotteilla sekä kaupungissa että maalla, ja siemeniä ostettiin ympäri Suomea, sillä siihen aikaan olivat siemenkaupat hyvin harvinaisia maassa.
Tuure asui aluksi äitinsä luona kaupungissa ja kävi joka päivä puutarhallaan sekä itse työskentelemässä että katsomassa työväkeään. Puutarhalla oli ainoastaan työkaluvaja sekä pieni huvihuone, johon sai pistäytyä sateensuojaan ja jossa hän toisinaan nautti äitinsä lähettämän päivällisen, kun ei ollut aikaa kotona käydä. Väliin kutsui hän äitinsä ja Hannan sinne kahville, ja Hanna, joka oli suuri luonnon ihailija, nautti sanomattomasti näistä hetkistä. Puutarha olikin kauniilla paikalla. Viheriä kumpu, jossa kasvoi koivuja sekä pihlajoita, kohosi keskellä puutarhaa, ja siitä aukeni näköala järvelle ja toisella puolen avaroille pelloille, niityille ja metsille. Puutarha kierteli kumpua ja loiveni vähitellen järven rantaan, jota vanhat raidat, koivut ja lepät koristivat.