Paremmin kuin puolen tunnin kuluttua nousi professori, pani pois silmälasinsa ja alkoi kävellä edestakaisin vihreällä matolla.
— Lapseni, sanoi hän lempeästi, sinä rasitat aivan liiaksi voimiasi lukemisella. Lepää nyt hiukan. Minä pistäyn sillaikaa katsomaan, miten teemme laita on. Minun ikäiseni mies tarvitsee jo tähän aikaan illasta jotain vahvistavaa.
Eedit painoi kirjansa kiinni, meni huoneen nurkassa sijaitsevan lasikaapin luo, otti sieltä ihmisen käsivarrenluun ja tarkasteli sitä huolellisesti.
Sillä aikaa meni professori keittiöön. Savupilvi, johon vielä yhdistyi pohjaanpalaneen maidon käryä, pöllähti häntä vastaan, ja keskellä tuota keittoastiain, talouskalujen, vaatteiden ja ruokatavarain sekamelskaa seisoi nuori palvelustyttö kuivaamassa lautasia hienoon servettiin.
— Eikö tee jo valmistu, tyttöseni, kysäsi professori sävyisästi.
— Kohta, vastasi tyttö. Ei kello vielä paljonkaan ole
— Kello on 1/2 10.
— Professorin kello käy aina edellä, ärähti tyttö. Ja minulla on ollut kyllin tekemistä, minä en voi sitä auttaa.
— Vai niin, vai niin, virkkoi professori tyynesti, sulki oven ja palasi kirjastoon.
Pian senjälkeen ilmoitettiinkin, että pöytä oli katettu. Professori tyttärineen istuutui tuon peräti ikävän teepöydän ääreen; pöytäliina oli ryppyinen, veitset paripuolia ja kiillottomia, lasit himmeitä, asettimet miten sattui, vailla kaikkea järjestystä. Sohvi neitsy tuli sisään kampaamattomana, suuri reikä hihassa ja esiliina noessa. Hän toi kaksi kupillista laihaa ja haaleata teetä ja poistui jälleen.