Eedit valitsi potilaalleen hyvää lukemista ja kehoitti häntä työhön. Halu tulla diakonissaksi oli hävinnyt Hildurista viimeisen surullisen kokemuksen perästä, eikä Eeditkään tahtonut kehoittaa häntä siihen, koska Hildur oli osottanut niin vähän taipumusta ja halua sairaanhoitoon. Mutta täytyihän ihmisen toki työtä löytää, kun oli halua. Hildur sanoi ennen kaikkia haluavansa auttaa täti Riikkaa, ja siitä Eedit erittäin iloitsi. Käydessään Hildurin kodissa oli hän huomannut noiden yksinkertaisten kunnon ihmisten uupumattoman rakkauden kasvattitytärtään kohtaan ja nähnyt myöskin, millä tavalla Hildur vastaanotti tämän hyvyyden, nimittäin piti sitä luonnollisesti itselleen kuuluvana. Nyt tulisi toinen leikki taloon. Täti Riikan silmät olivat jo käyneet heikoiksi ja Maija-Sohvin piti keväällä mennä naimisiin Lundströmin kanssa. Hildurin apu oli siis hyvinkin tervetullut. Hän, joka työtä tehdessään aina mieluummin valitsi hienompia töitä, oppi ennen pitkää taitavasti ompelemaan, ja täti Riikan tarvitsi enää vain kehrätä villoja ja neuloa sukkia. Eukko alussa ensin vähän vastusteli, sehän oli jotakin aivan uutta. Hilduria oli tähän asti pidetty kuin lasikaapissa, mutta kun Eedit kerran salavihkaa kuiskasi hänelle, että se oli yksi parannuskeino, myöntyi hän. Täti Riikka uskoi nimittäin sokeasti Eeditin menettelytapaan, siitä lähtein kun päivä päivältä näki Hildurin paranemistaan paranevan. Toipuva terveys ja hyödyllinen työnteko tekivät Hildurista vähitellen toisen ihmisen. Hän kävi useasti Eeditin ja Ragnhildin kodissa ja tunsi sekä hyötyvänsä että virkistyvänsä näistä käynneistään. Ei ollut hän myöskään unohtanut Hanna Rosenqvistin hellää huolenpitoa elämänsä vaikeimpana hetkenä. Tuon tuostakin pistäysi hän Hannan herttaiseen paratiisiin, joka paraillaan oli juhlaisassa talvipuvussaan, ja tunsi ennen aavistamatonta huvia tuon elämänhaluisen, hyväsydämisen Hannan seurassa. Täälläkin voi Hildur olla avuksi. Milloin ompeli hän koltin pienokaisille, milloin lauloi heille soman laulun, ja ennenkaikkia kertoili heille satuja ja tarinoita loppumattomasta varastostaan. Ja kun Hannaa haettiin kaupungille, eivät lapset milloinkaan olleet onnellisempia kuin täti Hildurin ollessa heidän luonaan.
Hartaalla mielenkiinnolla seurasi setä Janne Hildurin asteettaista muutosta ja huomasi ilokseen, miten terveyden ruusut vähitellen nousivat hänen poskilleen ja ilo ja tyytyväisyys alkoivat säteillä silmistä. Eräänä päivänä, kun Hildur juuri oli lähtenyt saattamaan Hannan lapsia, jotka olivat käyneet täti Riikkaa katsomassa, seisoi ukko porttikäytävässä ja katseli kostein silmin hänen jälkeensä. Samassa tuli Eedit hakemaan Hilduria.
— Hyvää päivää, herra tohtori, huudahti huonekalutehtailija riemastuneena ja ojensi leveän kämmenensä tervehdykseksi. — Käykää sisään. Minulla on pari sanaa sanottava. Käykää, käykää!
Eedit meni sisälle.
— Kuulkaas nyt, sanoi ukko ja yskäsi salatakseen liikutustaan. Te olette tehneet taiturin työn, neiti Eedit. Toiset tohtorit ovat vain oppipoikia Teidän rinnallanne. Täällä ne kävivät sekä kaupunginlääkäri että piirilääkäri, eikä tyttö tullut tyhjää viisaammaksi. Mutta eukkoni on paras eukko mailmassa, ja hän se keksi keinon. Nähkääs ei se ole sivistynyt se meidän Riikka, mutta hänellä on sangen hellä sydän, ja sydän se hänelle tietä näytti. Hilduristahan on tullut ihan toinen ihminen, on terve ja iloinen ja tyytyväinen koko mailmaan, ja kuitenkin on sillä lapsella ollut paljon suruja, ensin teatteri, sitte se romaani, sitte se saksalainen hassutus ja sitte — — hm! — niin sitte kaikenlaisia vastoinkäymisiä, mutta nyt on kaikki jälleen hyvin ja se on neidin ansio. Ja vielä kerran sen sanon: olipa se taiturin työ. Nyt voi neiti surutta pitää itseään täysinoppineena. Mutta työmies on palkkansa ansainnut. Saako olla rahaa, niin sanokaa pois. En minä mikään iso rikas ole, mutta toimeenkin tulen. Ja siitä ilosta, että Hildur jälleen on terve, ei mikään uhraus ole liian suuri. — Nyt tuli taas siniruutuinen nenäliina esille. — Hänellä ei ole isää, lapsi rukalla, ei isää eikä äitiä, he ovat kuolleet kumpikin. Hän tuli meille neljän vuoden vanhana, eikä ole muusta kodista milloinkaan tiennyt.
Eedit vakuutti, ettei hän voinut ottaa vastaan maksoa, hänellä ei ollut oikeutta harjoittaa lääkärin tointa, oli vain serkkunsa, tohtori Bernhardin apuna. Tämä tapaus oli sitäpaitsi aivan erityistä laatua. Hän oli Hildurin koulutoveri ja lapsuuden aikalainen, eikä kai voinut tulla kysymykseen palkan maksaminen siitä, että joskus kävi häntä katsomassa.
Mutta huonekalutehtailija oli itsepäinen. Eeditin piti ainakin valita joku kaunis huonekalu. Ukko avasi oven varastoaittaansa.
— Täällä on sohvia, sänkyjä, kirjoituspöytiä, tuoleja ja tualettipöytiä. Ottakaa mitä haluatte.
Eedit vakuutti vielä kerran, ettei hän tavallisesti ottanut maksoa käynneistään sairaiden luona.
Mutta tuo kunnon ukko pyysi silloin, että saisi muistoksi lähettää kauniin kirjoituspöydän, ja ettei loukkaisi häntä, lupasi Eedit ottaa sen vastaan.