Maria Furuhjelm.
1.
Tulevaisuussuunnitelmia.
Sanokaapas minulle, tytöt, mitä aijotte tehdä, kun pääsette aikaihmisten joukkoon ja tulette yhteiskunnan jäseniksi, kysyi Liina von Rosen ja oikaisihe vallattomasti pehmeässä sohvassa. Hän oli kuusitoistavuotias vaaleanverevä tyttö, jonka silmänpielessä veitikkamaisuus leikitteli.
— Minun mieleni palaa tanssijaisiin ja muihin huvituksiin, huudahti Alice Lager vilkkaasti. Isäni on aina sanonut, että niinpiankun olen käynyt rippikoulun, saan mielin määrin ottaa osaa seuraelämään. Senpävuoksi en antanut äidille hengen rauhaa ennenkuin hän salli minun suorittaa sen nyt keväällä. Äidin mielestä olisi minun pitänyt odottaa kunnes olisin täyttänyt seitsemäntoista vuotta: mutta nuoruushan on niin lyhyt. Miksi siis siirtäisin elämän ilot ja ihanuuden epävarman tulevaisuuden varaan?
— Sinun mielestäsi on siis tuhlattava nuoruus huvituksiin, sanoi
Eedit Berg päätään pudistaen.
— Tietysti, tietysti, kuului usealta taholta, ja Alice lisäsi:
— Kun nuoruus on mennyt ja kauneus kuihtunut, on huvittelun aikakin loppunut. Sillä kukapa enää kävisi tanssiaisissa, kun tulee rumaksi ja harmaaksi ja elähtäneeksi. Silloinhan ei voisi ketään ihastuttaa. Mutta mikä erinomainen esikuva sinusta itsestäsi tuleekaan, rikkiviisas neiti?
Eeditin katse loisti sisäistä iloa, ja hänen muuten totiset, hiukan ankaranlaiset kasvonsa kirkastuivat, kun hän sanoi:
— Isäni on antanut minulle luvan jatkaa lukujani.